tiistai 26. elokuuta 2014
Life is too short to give a shit about what people think of you
Miten viikonloput voikaan mennä niin nopeesti aina ohi? Tuntuu et en kerkeis tekee sillo ees mitään erityistä ku se onki jo ohi. Mutta nyt kuitenkin lauantaihin. Lähdimme silloin 10 aikaan ajamaan kohti Tamperetta. Särkänniemessä sitten Tuukan kanssa kierreltiin. Käytettiin ihan sikana rahaa niihin peleihin ku koitettiin voittaa iso minion. Ei kuitenkaan saatu kuin kolme pientä :D Käytiin myös katsomassa kaloja ja ne kuvat on kännykällä otettu, joten laatu ei ole mikään paras. Sille päivälle oli luvattu jonkin verran sadetta, mutta hyvällä tuurilla säästyimme kokonaan siltä. Illemmalla sieltä sitten ajettiin kotiin. Sunnuntai menikin vain rennosti kotona ja maanantaina taas reippaasti kouluun. Maanantai oli 8.15-16.00 koulua ja pelkkiä yhteisiä aineita. Oli kyllä raskas päivä. Onneksi tänään oli vähän rennompi sillä olimme 12.00-15.00 Karhuhallilla kokoontumassa ja tekemässä kaikkia eri tehtäviä ryhmissä. Meillä onneksi on ihan hyvä luokka, joten yhteishenki toimi hyvin. Ihan mukava päivä siis oli. Huominen ollaa vihdoin työsalissa, että saa nähdä mitä tällä kertaa opitaan(:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti